maanantai 9. marraskuuta 2015

Alkukankeutta

"Linja-autoasemalla / pikavuorokyltin alla seistessään / silmäkulmastansa pyyhkii / huomaamatta kyyneleen."

Menin ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna julkisilla kotiin. Kävelin koululta bussiasemalle, ajoin bussilla Poriin (jossa en ole ennen käynyt) ja jatkoin siitä pikavuorolla Espooseen. Menihän tuo, vaikka matka kestikin yhteensä viisi tuntia. Onneksi on iPad ja Netflix!

Koulu on alkanut valitettavan hitaasti. On käyty läpi työturvallisuutta ja muuta sellaista perusjuttua, ja päivät ovat olleet lyhyitä. Olisin valmis jo käärimään hihat. Pääsin sentään tekemään ompeluharjoituksia.


Asuntonani on kaksio aivan torin laidalla, muutama sata metriä koululta. Muuta vikaa tässä ei ole mutta täällä haisee vahvasti tupakka. Olen jo muutamaan otteeseeen huomauttanut asiasta, mutta ei ole tullut kuntoon. Pitää huomauttaa taas. Jospa ne saisivat oven tiivistettyä. Muuten on muutto edessä.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Alanvaihto

26 kuuden vuoden IT-uran jälkeen päätin vaihtaa alaa. Tietotyössä tuntui, ettei mitään saa valmiiksi ja jos saakin, tulos häviää bittiavaruuteen melko nopeasti. Tein vapaa-aikana käsitöitä ja opiskelin kursseilla eri tekniikoita: kehräystä, hopeatöitä, pitsinnypläystä, kinnasneulatekniikkaa, lautanauhojen tekoa ja sen sellaista. Haaveilin aina käsityöläisammatista uskaltamatta tehdä mitään asian hyväksi.

Viime viikkojen aikana kuitenkin on yksi asia johtanut toiseen, ja alanvaihto alkanut. Hain ja pääsin Sataeduun Kankaanpäähän opiskelemaan ortopedisuutariksi. En ole ennen tehnyt nahkatöitä saati kenkiä, mutta siellähän sitä oppii. Ylihuomenna on edessä muutto opiskelijakämppään viikoiksi ja koulu alkaa maanantaina.

Tunnelmat ovat jännittyneet mutta innostuneet.